Tein kyllä sen päätöksen, että kaikki kyhäilyt tulevat tarpeeseen ja lista sisältää jo joululahjojakin, että ne tulevat viimeistään siihen jouluun mennessä valmiiksi. Lisäksi hommien pitäisi olla sopivan pieniä eli ei ole tarkoitus tehdä 23:a sängynpeittoa. :)
Mutta se mitä en malttanut odottaa oli, että päätin kokeilla yhtä kyhäilyä varten säästettyä ohjetta jo tässä kohtaa. Malli on kaksoiskantakierre-sukka (ravelry-linkki) ja teen sitä sinisestä ja punaisesta fabelista. Tosin sen verran ajattelin muokata, että teen kaksi keskenään samanlaista sukkaa. Kuvia lisään kunhan saan niitä ensin otettua. Taitaakin tästä päivityksestä tulla ensimmäinen missä ei ole kuvia. Pitäneekin laittaa kameran akku heti lataukseen.
Toisaalta tämä on hyvä keino harjoitella näitä sukkia, koska luulen että sellaiset saattavat päätyä myös pukin paketteihin. En ole ikinä ennen kokeillut sukan aloittamista kantapäästä ja vinkeintä tässä mallissa on se, että aloituskohtaan ei jää lankoja pääteltäviksi, vaan kaksi lankaa päätetään vasta kantapään "reunoilla"
Jotain kuitenkin valmistuukin. Sain skew-sukkani (ravelry-linkki) valmiiksi. Tai no, on vielä pari langanpäätä päättämättä, mutta muuten ne ovat valmiit. Huomasin taas vaan sen eron, mikä tulee kun harjoittelee ensimmäisen sukan ja sitten toinen sujuu paljon paremmin. Oikean jalan sukka on vaikka kuinka paljon pienempi kuin vasemman, mutta ei se haittaa, kun tulevat omaan käyttöön. Ja sitten seuraava pari on ehkä kokonaisuudessaan onnistuneempi. Saa nähdä tuleeko sellaisetkin pukin konttiin.
Muutenkin tunnen nyt innostusta sellaisiin sukkiin, jotka aloitetaan jostain muualta kuin perinteisesti varren resorista. Saa nähdä mitä tästä innostuksesta seuraa. Varmaan noin 20 paria sukkia. Täytyy vaan vähän vaihdella sitä, että kenelle tekee, ettei tule vain itselle.
Niin ja kaiken tämän keskellä roikkuvat yhä edelleen siskon huivi ja kummitytön villatakki. Tosin nekin edistyvät hitaasti, mutta varmasti. Onneksi kumpikin saivat myös jotain muuta synttärilahjaksi, joten eivät sentään ihan tyhjin käsin ole jääneet, vaikka minulla onkin niin monta työtä kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti