29. helmikuuta 2012

Kenkälaatikkopostia

Nimittäin ihan kirjaimellisesti. Tapion kaupasta tuli paketti tänään ja langat oli todella pakattu kenkälaatikkoon. Sain siis laatikollisen lankaa. Dropsin Karismaa tuli jäänsinisenä 5 kerää. Jossain kohtaa niiden olisi tarkoitus muuttua Heartland-huiviksi (ravelryn linkki). Katsotaan nyt missä välissä.

Lisäksi vierailin tänään Rustoopuorissa. Kävin hakemassa pari vyyhtiä TeeTee Aureaa. Vihreän sävyisenä. Niistä tulee sitten lacy baktus-huivi Olen muutenkin hurahtanut huiveihin tällä hetkellä. Lisäksi on mielessä monia eri sukkaprojekteja.

Harmillista tässä päivässä oli se, että Helmipuikosta tilaamani ihanat silmukkamerkit eivät olleet vielä postilaatikossa. Posti taas hidastelee. Ärsyttävää. Mutta ehkä jo huomenna niin pääsen aloittamaan tähän astisista sukkaprojekteista haasteellisimman eli skew-sukat (ravelryn linkki). Neulotaan kärjestä ja vielä ihanasti vinoon. Katsotaan olenko ihan raivoissani parin viikon päästä kun yritän ja puran ja yritän ja puran, vai onnistunko hyvin.

Kuvia laitan kunhan tässä ehdin, sillä on aika palata kreikkalaisen pariin. Muutama kerros uupuu vielä tämän päivän annoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti