7. maaliskuuta 2012

Ostoksilla

Ja ihan vähän vain. Ja suunnitellusti, mikä on minulle aika harvinaista. Kävin Rustoopuorissa ja sieltä tarttui mukaani Dropsin alpakkaa yhteensä 7 kerää. Ihaniin virkattuihin sukkiin ja neulottuihin kämmekkäisiin, vai mikäköhän nyt on oikea termi, koska myös sormia tehdään vähän matkaa. Olisiko kynsikkäät sittenkin parempi?

Lisäksi hain KudoKe Galleriasta pari kerää fabelia ja kerän delight-lankaa. Niistä syntyy tällaiset sukat (ravelry linkki) ainakin jossakin kohtaa, kunhan joudan. Lisäksi hommasin vielä langat mörkö-lapasiin. (ravelry linkki) Joten ainakin neulottavaa on taas hetkeksi.

Lisäksi spostiin oli tullut tieto, että Tapion kaupan paketti on lähtenyt sieltä päästä. Joten viimeistään perjantaina pääsen ihanien lankojen kimppuun, mikäli posti ei hidastele. Sukkalankavarasto on sitten taas täydennetty. Taitaakin olla parasta julistaa itsensä sukkalankalakkoon. Huom! vain sukkalankojen osalta siis. Muiden lankojen osalta en mene millään tavalla takuuseen.

Nyt taas sormet syyhyää niin lujaa, että puikot kutsuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti